Eksoottiset Ceropegiat eli mehilyhdyt

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm
Päivitetty 3/2012

Lyhyesti:

Mehilyhdyt ovat nimensä mukaisesti mehikasveja ja useimmat lajit ovat joko köynnöstäviä tai riippuvartisia. Muutama laji kasvattaa lyhyitä ja paksuja pystysuoria varsia suoraan maasta. Mitä kuivemmasta elinympäristöstä mehilyhty on kotoisin, sitä paksummat lehdet ja varret sillä on. Näin se voi varastoida vettä pahan päivän varalle. Osa lajeista tiputtaa kaikki lehtensä lepokauden ajaksi, tai jos auringonpaahde käy liian rajuksi. Lajeilla on paksut mehevät juuret ja monilla on myös maanalaisia mukuloita. Myös varsimukuloita löytyy monelta lajilta.

Kasvitieteellisissä puutarhoissa on usein mehilyhtyjä, mutta ne saattavat jäädä täysin huomaamatta vaatimattoman ulkonäkönsä ansiosta. Huonekasveina mehilyhdyt käyttäytyvät hieman toisin ja yleensä ne säilyttävät lehtensä läpi talvenkin, sillä asuinhuoneolot harvemmin ovat kovin muuttuvia. Mehilyhdyistä saa näppärän näköisiä kun ne kieputetaan erilaisiin köynnöstukiin tai amppeleihin.

Kaikilla lajeilla on ihmeellinen lyhtyä muistuttava kukka. Kukkien koko, muoto ja väritys vaihtelee paljon eri lajien välillä. Suurimmat kukat ovat noin 5-7 cm:n kokoluokkaa, pienimmät taas ihan muutamia senttimetrejä. Kukat ilmestyvät niinsanottuihin kääpiöversoihin ja yhteen tällaiseen versoon voi kesän aikana tulla kymmenittäin yksittäisiä kukkia, mitkä kestävät noin 3-4 päivää. Kun uusi varsi alkaa kasvaa, syntyy tasaisin välein uusi lehtipari ja lehtien väliin kasvaa kääpiöverso, vähän kuten posliinikukillakin. Vanhat kääpiöversot lopettavat aikanaan kukkimisen, yleensä yhden tai kahden kasvukauden jälkeen, mutta kasvin vanhetessa kasvaa siihen jatkuvasti uusia kukkivia kääpiöversoja. Suurimmaksi osaksi kasvi kukkii siis saman vuoden versoilla. Kukista lähtee hyvin mieto makea tuoksu mikä voimistuu auringonpaisteessa.

Mehilyhtyjä on Suomessa tarjolla yleensä vain muutamia lajeja, joita voi hyvällä tuurilla löytää kukkakaupoista tai suuremmista puutarhamyymälöistä. Tällaisia lajeja on mm. laskuvarjolyhty, Ceropegia sandersonii. Lajista on myös suosittu risteymä, ”Hamlet”. Risteymät ovat monasti hiemen helpompia hoidokkeja mitä puhtaat luonnonlajit. Suosittu herttalyhty/herttaköynnös eli Ceropegia woodii kuuluu myös mehilyhtyihin. Sillä on pienet lehdet ja kukkia tuskin huomaa, ellei niitä osaa etsiä. Herttalyhtyä kasvatetaankin lähinnä sen kauniiden lehtien, ei niinkään kukkien takia. Köynnöstävät lajit ovat taas melko suurikukkaisia ja lajeja on paljon mistä valita omat suosikkinsa. Lajeja kannattaakin ostaa ulkomaisista nettikaupoista, joissa usein on mistä valita. Niissä myydään pistokkaita, mitkä juurtuvat kesäaikaan melko helposti ja hintakin on useimmiten alle 10 euroa pistokas. Muutamat mehikasveihin erikoistuneet putiikit, kuten Paul Shirley’n Succulents kauppa myy runsaasti eri lajeja. Jos kaipaa jotain erikoista kukkaa omalla ikkunalaudalleen, niin mehilyhdyt ovat juuri sitä. Lisäksi ne palkitsevat huolellisen hoitajansa joka kesä runsaalla kukinnallaan.

Hoito:

Kaikki mehilyhdyt tarvitsevat aurinkoisen ikkunalaudan ja etelänpuoleinen ikkuna on paras. Lajit vaativat siis runsaasti valohoitoa, eikä niitä tulisi sijoittaa paljon ikkunaa syvemmälle huoneeseen, sillä tällöin kukinta ja kasvukin saattaa pysähtyä kokonaan. Ikkunalaudalla kukinta alkaa jo aikaisin keväällä, usein jo helmikuun lopulla ja jatkuu myöhään syksyyn, tai jopa talveen asti. Yöpakkasten jälkeen aurinkoinen parveke tai vastaava ulkotila maistuu hyvin mehilyhdyille, kunhan katto suojaa sateelta. Ulkona ne saattavat lisäksi kukkia runsaammin mitä sisällä. Kevätaurinko saa versoihin punaista väriä ja talviset lehdet saattavat hieman kärähtää, mutta kasvi korvaa ne nopeasti uusilla, paahteenkestävillä lehdillä. Varjostaminen on siis melko turhaa. Pimeät kuukaudet ovat lepoaikaa, mutta varsinaista kylmää kellarilepokautta mehilyhdyt eivät tarvitse.

Muutamia riippuvia lajeja, kuten Ceropegia radicans voi pitää amppeleissa, mutta köynnöstävät lajit vaativat jonkinlaisen kehikon. Kasvi kasvaa parhaimmillaan monta metriä vuodessa ja versot pitää kieputtaa esimerkiksi rauta tai puusäleikköön. Versot kuitenkin pyrkivät aina ylöspäin, minkä seurauksena niitä voi olla hankala komentaa säleikön alaosiin. Ne kiertyvät säleikön ympärille ja parissa viikossa kovettuvat paikalleen. Versoja voi ohjailla narunpätkillä tai teipillä, mitkä kovettumisen jälkeen voidaan poistaa. Uutta versoa ei kovin hurjalle mutkalle kannata taivuttaa ettei se napsahda poikki.

Säännöllinen kastelu on kesäaikaan tärkeää ja vettä pitää antaa vähintään 2-3 kertaa viikossa, sillä muuten varret nahistuvat ja kasvi tiputtaa nuppunsa. Kesällä multa saa olla miedosti kosteaa aina kun aurinko paistaa. Seisova vesi on kuitenkin myrkkyä ja se kaadetaankin alusvadilta pois. Jos kasvia haluaa reilummin leikata se kannattaa tehdä kevättalvella ennen kasvun alkamista. Raju leikkaaminen syksyllä voi vähentää kasvin haihduttavaa pintaa liian paljon, jonka seurauksena ruukun multa pysyy liian pitkään kosteana. Tällöin kasvi voi alkaa mädäntyä. Sen voi kuitenkin pelastaa ottamalla talteen pistokkaita. Talvella multa saa kuivua kunnolla ennen uutta kastelua ja yleensä 1-2 kastelua kahdessa viikossa riittää. Ohutlehtisiä lajeja, kuten Ceropegia haygarthii voi kastella hieman tätä useammin, mikäli ne säilyttävät lehtensä. Lehdetön kasvi ei paljoa vettä vaadi. Tavallinen kukkamulta tai kestomulta sopii hyvin kaikille lajeille, joskin hiekkaa on hyvä sekoittaa reilusti mukaan, ainakin noin 20%. Ei-lasitettuja saviruukkuja kannattaa käyttää, kuten muillakin mehi ja kaktuskasveilla, sillä ne hengittävät hyvin. Muoviruukut pitävät kesällä paremmin kosteutta, mutta talvisaikaan tämä ominaisuus saattaa kostautua.

Koska mehilyhdyt eivät ole kovin suuria kasveja ei myöskään ruukkujen tarvitse olla. Pistokkaille riittää noin 10 cm:n halkaisija ensimmäiseksi vuodeksi ja suuremmat kasvit tyytyvät 15-17 cm:n ruukkuihin. Ruukunvaihto ensimmäisen vuoden jälkeen on hyvä suorittaa noin kahden vuoden välein. Kuten monilla muillakin narumaisilla kasveilla myös mehilyhdyt ränsistyvät aika nopeasti. Noin 3-5:den vuoden kuluttua voi emokasvi olla jo sellaisessa kunnossa, että uusi pistokas vanhan tilalle miellyttää enemmän silmää. Uusi pistokas kukkii noin vuoden kuluttua istutuksesta.

Lisääminen:

Paras tapa lisätä mehilyhtyjä on pistokkaiden juurrutus. Lajeissa on kuitenkin eroja ja toiset juurtuvat helpommin. Pistokkaiksi soveltuvat parhaiten yli vuoden ikäiset versot ja niistä kannattaa leikata vähintään 20 cm:n pituisia pätkiä. Pistokas juurtuu suoraan mullassa kunhan se pidetään tasaisen kosteana. Pistokkaan on myös saatava runsaasti valoa ja aurinkokaan ei ole pahasta. Keväinen etelänikkuna voi kuitenkin olla vähän liian kuuma paikka pistokkaalle vielä juurtumisvaiheessa. Monet lajit tekevät mukuloita ja myös niitä voidaan käyttää lisäämiseen. Tyvimukulat laitetaan kostean mullan pinnalle ja maanalaiset mukulat luonnollisesti haudataan ruukkuun. Varsimukuloita voi katkaista emokasvista siten, että pätkä vartta tulee mukana. Varsimukula laitetaan niin syvälle multaan, että varsi pysyy itsekseen pystyssä. On kuitenkin aina muistettava katsoa, että kasvusuunta on ylöspäin. Kasvusuunnan tunnistaminen leikatuista ja varsinkin lehdettömistä pistokkaista voi toisinaan tuottaa pientä pohdiskelua. Varressa näkyy pieniä silmuja joiden tulee osoittaa ylöspäin. Pistokkaita voi myös juurruttaa ilman että niitä katkaistaan irti emosta. Verso taivutetaan uuden ruukun mullan pinnalle siten, että yksi lehtipari koskettaa multaa. Pieni kivi tai muu paino pitää verson paikallaan. Lehtiparista alkaa kasvaa juuria ja sen jälkeen verson voikin leikata irti emosta. Tämä menetelmä toimii myös uusilla versoilla, toisin kuin leikatuilla pistokkailla, ja juuret alkavat kasvaa jo samana kesänä.

Lajiesittelyjä:


Suomessa herttalyhdyn jälkeen suosituin laskuvarjolyhty, Ceropegia sandersonii. Avonaisen kukan vieressä näkyy jo uusi tulossa oleva kukka sekä nuppuja. Kuvan kääpiöverso on kasvattanut jo monta kukkaa.


Ceropegia aristolochioides kukkii kesällä runsaasti ja sillä voi olla kymmenittäin kukkia auki samaan aikaan.


Ceropegia ’Hamlet’ on risteymä sandersonii’n ja ilmeisesti radicans’sin välillä. Toiselta se on perinyt suuren kukkansa ja toiselta tavan riippua rennosti alaspäin. Tämä risteymä sopii hyvin amppeliin, mutta se on myös helposti ohjattavissa säleikköön.


Ceropegia haygarthii on ulkomailla suosittu laji. Sillä on tupsumainen jatke kukan päällä mikä lisää koristearvoa. Lajilla sekä sen kaikilla risteymillä on ohuet lehdet ja tätä lyhtyä saa kesällä kastella tasaisin välein, ettei kasvi nuupahda auringossa.


Ceropegia barklyi muistuttaa herttalyhtyä, mutta sen kukka on hieman suurempi. Laji on kotonaan amppelissa.


Ceropegia krainzii’lla on paksut varret, mitkä nousevat suoraan maasta. Laji ei köynnöstä.


Ceropegia elegans kasvitieteellisessä puutarhassa. Monet mehilyhdyt kukkivat lehdettöminäkin aikoina.

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *