Koristeelliset kukkarukoilijasirkat

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm

Lyhyesti:

Hymenopodidae-ryhmässä on joukko hyvin erikoistuneita rukoilijasirkkoja. Maailmalla niitä kutsutaan yleisesti nimellä ”flower mantis”, eli kukkarukoilijasirkka. Jotkin lajit näyttävät niin paljon kukilta, että pedot huomaavat ne, mikäli ne poistuvat kukistaan. Syy näin riippuvaiselle erikoistumiselle on kuitenkin melko yksinkertainen, nimittäin kukissa vierailevat hyönteiset. Rukoilijasirkan tarvitsee vain istua liikkumatta kukassa ja ennemmin tai myöhemmin kukan pölyttäjä ilmestyy paikalle. On se sitten perhonen tai äkäinen ampiainen, käy rukoilijasirkka siihen kiinni ja harvemmin epäonnistuu. Muitakin selkärangattomia löytyy mitkä toimivat näin, esimerkiksi kukkarapuhämähäkki, mitä saamme ihailla ihan Suomessakin kukkaniityillä. Kun kukkarukoilijasirkan kotikukka alkaa luonnossa lakastua, on sen pian löydettävä uusi että saa taas saalista. Kaikkien rukoilijasirkkojen munapusseja kutsutaan nimellä ootheca, mikä on kuin vaahtomainen pallo sekä suojaava kerros. Sen sisällä munat voivat kehittyä piilossa useimmilta pedoilta. Kun kukkarukoilijasirkat kuoriutuvat niillä on kova vauhti päällä levittäytyä uusille alueille. Tätä tehtävää helpottamaan niillä on muurahaismainen olemus, mikä häviää ensimmäisen nahanluonnin jälkeen. Joillakin lajeilla on myös kirkas poikasväri. Näin ne säästyvät ainakin joiltakin vihollisilta, eikä kaikkia napsita suihin samantien. Kun poikanen löytää sopivan kukan itselleen se voi jäädä siihen pitkäksikin aikaa. Trooppinen orkidearukoilijasirkka, Hymenopus, on ehkä perheensä upein ja oikea evoluution taidonnäyte. Kymmensenttinen Hymenopus on täysin erikoistunut orkidean kukkaan. Se on lähes valkoinen, joskus myös ripaus vaaleanpunaista. Se on suorastaan niin räikeä näky viidakossa, että ilman kotikukkaansa koko eläin näyttää elävältä orkidean kukalta. Monet orkideat kukkivat pitkiä aikoja, jopa kuukausia putkeen, mikä ilmeisesti on mahdollistanut näin erikoisen suhteen kukan ja rukoilijasirkan välille. Kasvi tuskin hyötyy asukistaan, varsinkin jos tämä hävittää kaikki sen pölyttäjät. Tosin nämä rukoilijasirkat hävittävät huomatessaan myös kukissa tuhoaan tekevät ötökät. Kaikki kukkarukoilijasirkat eivät kuitenkaan ole ihan näin riippuvaisia kukista. Suurimmalla osalla on myös vihreää ja ruskeaa väriä paljon, minkä turvin ne voivat liikkua muuallakin. Tällaisia ovat esimerkiksi Creobroter-suku. Näillä pienehköillä lajeilla on usein myös pelottavat silmäkuviot siivissään ja niillä voi säikäyttää vaikka linnun tiehensä. Kukkarukoilijasirkat ovat suosittuja ja niitä myyvät ulkomaiset nettikaupat. Hymenopus, sukunsa ainoa kuningatar lienee kaikkein suosituin ja himotuin. Siitä syystä se on usein melko kalliskin, poikaset/nuorukaiset voivat maksaa yli 20 euroa kappale. Aikuiset ovat sitäkin kalliimpia. Hintansa arvoinen lemmikkieläin se siltikin on. Pienemmät Creobroter-lajit ovat edullisempia ja niitä on myös aika usein tarjolla. Kukkarukoilijasirkat eivät erikoisesta olemuksestaan huolimatta ole vaikeita hoitaa ja sopivat myös nuorisolle tai harrastusta harkitseville. Myös lisäännyttäminen on mahdollista, eikä välttämättä vaadi kovin kummoisia taikoja. Kukkarukoilijanaaraat elävät noin vuoden ikäisiksi, koiraat usein vähän vähemmän aikaa.

Terraario ja hoito:

Orkidearukoilija on trooppinen ja sille tulisi tarjota huoneilmaa kosteampi terraario. Ilmankosteus 70-80% on riittävä. Terraario pitää kuitenkin ilmastoida erittäin hyvin, sillä liian painostavassa ilmassa nahanluonnit voivat mennä pieleen. Kannattaa ostohetkellä selvittää mistä oma kukkarukoilija on kotoisin, niin osaa säätää lämpötilan ja kosteuden lajille sopivaksi. Osa lajeista on kotoisin myös kuivemmilta seuduilta. Lämpötila saa kuitenkin olla aina hieman perus huoneenlämpöä korkeampi, päivisin noin 25-30C astetta. Tämä voidaan järjestää jonkinlaisella valaisimella, mikä on hyvä sijoittaa lähelle terraarion kattoa. Rukoilijasirkat roikkuvatkin usein pää alaspäin katosta ja samalla ne saavat lämmitellä lampun alla. Terraarioksi käy mikä tahansa riittävän korkea purkki. Lasiterraariot ovat ehkä parhaimman näköisiä ja usein riittävän suuriakin. Korkeutta pohjasta kattoon on hyvä olla ainakin 20-30 cm. Näin nahanluonnit sujuvat parhaiten. Vain yksi asukas per terraario on hyvä valinta, sillä muuten voi tulla häijyä tappelemista. Myös kannibalismia esiintyy ja pienempi tai heikompi voi joutua syödyksi. Ainakin osa terraarion kannesta saisi olla jonkinlaista hienosilmäistä verkkoa tai reikäpeltiä. Näin kansi antaa hyvän alustan jaloille ja samalla ilma vaihtuu tehokkaasti. Terraarion seiniin ei tarvitse laittaa mitään, sillä kiipeily pystysuorilla liukkailla pinnoilla onnistuu hyvin. Pohjalla voi olla kerros turvetta, kukkamultaa tai vaikka purua. Nämä eläimet eivät vietä kovin paljon aikaa pohjalla. Pohjaa ei kannata liiemmin kastella. Vaikka sen kastelu nostaakin ilmankosteutta, niin samalla ulosteet ja muut jätteet menevät heti homeeseen. Sen sijaan sumutettu vesi on tervettullutta ja siitä asukas saa juotavansa. Koko eläimen voi kastella suihkepullolla, se mielellään juo vettä omista raajoistaan ja ravistaa sitten turhat pois. Sumutus tulee hoitaa ainakin kolme kertaa viikossa. Useamminkin sen saa tehdä, vaikka päivittäin. Terraarion voi sisustaa oksilla tai korkilla. Kasveja on myös hyvä käyttää ja niiden suojaan rukoilija voi joskus sukeltaakin. Kasvejen ei kuitenkaan ole pakko olla oikeita, myös tekokasvit käyvät, varsinkin pienehkössä terraariossa. Vihreä ja tuuhea kasvipuska näyttää rukoilijan silmään melko samalta, on se sitten elävä tai ei. Sama pätee myös kukkivissa kasveissa. Etenkin kukkaa vaativalle orkidearukoilijalle niitä kannattaa ehdottomasti terraan laittaa. Jos oikein haluaa repäistä, voi tekokukat jättää pois ja ostaa kukkakaupasta leikko-orkideoja, mitkä kestävät vedessä pitkän aikaa. Tällainen järjestely on luonnollinen ja terraariokin saa heti näyttävyyttä. Kukkarukoilijat eivät välttämättä istu koko aikaansa terraarion kukissa, mutta paljon ne niissä silti viihtyvät. Nämä lajit eivät juurikaan nirsoile ruokansa suhteen. Lentävät hyönteiset voi päästää terraarioon vapaasti pörisemään. Ryömivät hyönteiset taas voi pinseteillä laittaa kävelemään kukkaan, mikäli rukoilija siinä istuu. Myös suoraan pinseteistä syöttämistä voi kokeilla. Kesällä lähes kaikki pihalta kerätyt ötökät maistuvat. Kasvatetuista kelpaavat mm. torakat sekä sirkat. Myös jauhomatoja ja aikuisia jauhopukkeja voi tarjota. Monipuolinen ruoka on suotavaa, vieraileehan luonnon kukissakin vaikka mitä elämää. Ruokaa voi antaa pari kertaa viikossa. Lihava kenttäsirkka voi kuitenkin riittää jopa pariksi viikoksi. Kylläisyys on helppo tarkistaa. Rukoilijasirkan takaruumis alkaa paisua kun se syö ja pallomainen takaruumis on merkki siitä, että nyt ei tarvita enää lisää. Ahnas peto saattaisi liikaakin syödä, mikäli tilannetta ei seuraisi.

Lisäännyttäminen:

Onnekas sukukypsän pariskunnan omaava pääsee kokeilemaan näiden rukoilijasirkkojen lisäännyttämistä kotona. Pariskunnan voi yhdistää siten, että koiras laitetaan naaraan terraarioon. Näin naaras ei stressaannu ja koiras saa alkaa hiipiä naarasta kohti. Koiraan voi asettaa naaraan taakse ettei naaras heti huomaa sitä, mutta ei kuitenkaan liian lähelle. Kun koiras hoksaa naaraan se seuraa tämän jokaista liikettä ja odottaa sopivaa hetkeä, kunnes se viimein hyppää ja tarrautuu kiinni naaraan selkään. Orkidearukoilijasirkalla koiras on erityisen pieni ja vikkelä liikkeissään, mutta kukkalajeilla yleensä koiraat ja naaraat ovat aikalailla saman pituisia. Kun parittelu alkaa se voi kestää monta tuntia ja jopa yön yli. Jos naaras ei syö koirasta parittelun jälkeen voi sen myöhemmin palauttaa takaisin omaan terraarioonsa. Onnistuneen parittelun jälkeen alkaa oothecoita ilmestyä noin pari viikkoa myöhemmin ja naaras liimailee niitä terraarioonsa, usein kattoon tai seinään. Ootheca kuivuu noin päivässä ja tämän jälkeen se irroitetaan alustastaan. Lasista tai muovista ootheca irtoaa yleensä aika helposti, mutta jos se on kiinnitetty puuhun pitää koko puunpala ottaa pois terrasta. Naaras söisi omat poikasensa, joten erillinen hautomopurkki on hyvä valinta. Hautomoon saadaan myös hieman kosteampi ilma. Tähän tehtävään sopii jokin muutaman litran vetoinen läpikuultava ja korkea purkki, vaikka iso lasipurkki tai muovinen mehukannu. Astian pohjalle laitetaan noin viiden sentin kerros turvetta, mikä pidetään kastelulla jatkuvasti kosteana. Sitten oothecan kiinnityspintaan painetaan varovasti kaksipuoleinen julisteteippi ja ootheca painetaan varovasti hautomon seinään kiinni, noin astian puoliväliin. Se on hyvä kiinnittää samaan asentoon missä se alun perin olikin. Lopuksi kumilenkillä kiristetään talouspaperinpala hautomon kanneksi. Kosteus sisällä on juuri sopiva ja nyt hautomon voi laittaa johonkin hyllyn päälle, suojaan auringolta. Joidenkin viikkojen kuluttua, jos kaikki on mennyt hyvin, alkaa kuoriutuminen. Yleensä kaikki poikaset tulevat ulos yhdessä erässä. Ne on syytä seuraavien parin päivän kuluessa erotella omiin pieniin purkkeihinsa. Niitä voi myös jakaa ryhmiin, mutta silloin ne alkavat syödä toisiaan ennemmin tai myöhemmin. Poikaset ovat nopeita juoksemaan ja osaavat hyppiä, vaikkei rukoilijat nimestään huolimatta sirkkoihin kuulukkaan, joten varovainen niiden kanssa saa olla. Poikaspurkit voivat olla vaikka kertakäyttöisiä muovimukeja ja ne tehdään samanlaisiksi kuin hautomokin, joskin turpeen tilalla voi olla tuppo kosteaa vessapaperia. Se kuitenkin kuivuu turvetta nopeammin ja sumutukset on hyvä hoitaa muutenkin parin päivän välein. Poikaset syövät banaanikärpäsiä (Drosophila) ja niitä saa sammakkoharrastajilta. Omaa kärpäsviljelmää täytyy sen aikaa kasvattaa kunnes poikaset syövät suurempaa saalista. Poikasia tulee usein 50-100 yhdestä oothecasta, joten työtä riittää kasvattamisessa. Kasvatus on kuitenkin palkitsevaa puuhaa ja kunhan poikaset vähän varttuvat, voi niitä sitten alkaa itse myymään eteenpäin.

Kuvat:

Creobroter gemmatus istuskelee tekokasvin lehdellä. Tämä laji on noin viiden sentin pituinen kuten muutkin suvun lajit. Rukoilijat saavat viimeisessä nahanluonnissa siivet ja kukkalajeilla on usein silmätäplä selkäpuolella. Siipien alla voi olla lisää silmäkuvioita ja ne otetaan käyttöön jos vihollinen tulee turhan lähelle. Varsinkin koiraat käyttävät siipiään myös lentämiseen, mutta lento tapahtuu yleensä vain öisin.

Aikuinen Pseudocreobotra wahlbergii. Tämä on suosittu laji markkinoilla. Se on hieman rotevampi mitä Creobroter, mutta pituus on aika samoissa. Lajilla on hauska tapa heilutella raajojaan ja peräpäätään kun se kävelee. Sitä kutsutaankin joskus nimellä ”dancing mantis”.

Nuori Hymenopus coronatus eli orkidearukoilijasirkka. Upeampaa hyönteistä saa hetken aikaa hakea. Jaloissa on orkidean terälehtiä muistuttavia lisäkkeitä.

Aikuinen Hymenopus-naaras väijyy saalista kukan takana. Rukoilijasirkkojen silmät muuttuvat yön ajaksi purppuranpunaisiksi.

Pieni Hymenopus-koiras on onnistunut pääsemään naaraan selkään. Naaras taas syö pyydystämäänsä raatokärpästä ja keskittyy vain siihen.

Koiras ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vikkelä parittelun päätyttyä ja naaras nappasi sen välipalaksi. Koiras kuitenkin antaa energiaa munientuotantoon ja siitä syystä naaraat pyrkivät koiraita syömäänkin. Naaras ei koskaan voi tietää milloin seuraava ateria kulkeutuu nenän eteen.

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm
hakan.soderholm3 ( at ) luukku.com

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *