Liuskarukoilijasirkat (Empusidae-heimo)

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm

Lyhyesti:

Vaikka tässä heimossa on vain alle kymmenen sukua, ovat monet liuskarukoilijasirkat silti suosittuja harrastajien keskuudessa. Yleisimpiä sukuja markkinoilla ovat Empusa, Gongylus, Blepharopsis sekä Idolomantis. Heimon lajit asustelevat Afrikassa sekä Välimeren ympärillä. Ne pitävät siis lämpimästä. Perusrukoilijasirkoista poiketen niiden naamiointi on vieläkin kehittyneempää. Kuivilla pensasmailla itse rukoilijasirkkakin on alkanut muistuttaa kuollutta oksanpätkää. Muutama suku on erikoistunut kukissa istumiseen, mm. ohdakkeisiin. Suomenkielinen nimi tulee takaruumiin sekä raajojen liuskamaisista lisäkkeistä. Suurimman osan ajastaan nämä lajit pysyvät liikkumattomina välttäen lintujen ja muiden petojen katseita. Ne lähtevät aniharvoin saaliin perään ja odottavatkin että saalis tulee niiden luo iskuetäisyydelle. Hauraan ulkomuotonsa takia liuskarukoilijasirkat eivät voi nujertaa kovin voimakkaita saaliseläimiä, toisin kuin pelottomat perusrukoilijat. Lentävät hyönteiset ovat niiden mieliruokaa. Myös oksilla kiipeilevät pikkuötökät herättävät huomion. Kannibalismi on yleistä tässäkin heimossa ja pienempi lajikumppani on ruokaa siinä missä kaikki muukin. Parittelun jälkeen naaras ei yleensä syö koirasta, vaan se on huomattavasti yleisempää Mantidae-heimon suvuissa. Liuskarukoilijasirkat ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia lemmikkieläimiä, joskin aloittelevalle rukoilijasirkkaharrastajalle suositellaan ensimmäiseksi Mantidae-heimoa. Muutamien erityisjärjestelyiden jälkeen Empusa’t ja kumppanit saadaan kuitenkin viihtymään terraariossa ja kiintoisaa seurattavaa niiden elämä antaa aivan varmasti. Kukissa istuvat lajit ovat noin 5-6 cm:n mittaisia ja niitä suuremmat lajit ovat yli 10cm. Lajeja saa helpoiten nettikaupoista eli ulkomailta tilaamalla. Nykyään on myös täysin rukoilijasirkkoihin erikoistuneita sivustoja ja valikoimissa on melko säännöllisesti myös liuskarukoilijasirkkoja. Aikuisia yksilöitä ei kannata ostaa, sillä ne ovat usein kalliita ja niiden elämä voi olla jo lopuillaan. Sen sijaan poikasia ja nuoria on hyvä hankkia. Hintaa niillä on usein hieman alle 20 euroa kipale. Elinikää näillä melko rauhallisilla rukoilijasirkoilla voi olla yli vuoden, jopa pari vuotta, tehden niistä kohtuu pitkäikäisiä rukoilijasirkkojen maailmassa.

Terraario ja hoito:

Liuskarukoilijasirkoilla on muutama nöyrä vaatimus terraarionsa suhteen. Monet rukoilijasirkat pystyvät helposti kiipeilemään pitkin lasia ja muovia, mutta liuskarukoilijoille tasaiset liukkaat pinnat eivät sovi oikeastaan ollenkaan. Koska useimmat terraariot kuitenkin ovat joko muovia tai lasia, pitää niihin tehdä pieniä parannuksia. Tärkein esine terraariossa on sen kansi. Kuten monet muutkin rukoilijasirkat, myös liuskarukoilijat pitävät kiipeilystä ja tämän seurauksena ne päätyvätkin aina ylimpään paikkaan, eli terraarion kattoon. Katossa voi olla reikäpeltiä, rauta tai muoviverkkoa kuten hyttysverkkoa, harsoa, talouspaperia jne. Jotain missä asukas voi roikkua pää alaspäin. Samaa tavaraa tarvitaan myös terraarion seinillä. Näin jos eläin vahingossa tipahtaa alas pohjalle pääsee se halutessaan takaisin ylös. Verkot yms. on hyvä kiinnittää kuumaliimalla tai akvaariosilikonilla, että saadaan hyvä pito. Tämän lisäksi terraarioon on suotavaa laittaa pitkiä oksia ristiin rastiin. Myös niitä käytetään kiipeilyyn ja roikkumiseen. Paljon muuta sisustusta terraario ei sitten tarvitsekaan. Väljä ja avoin liikkumatila on parempi näiden rukoilijasirkkojen kohdalla. Varsinkin nahanluonnit vaativat paljon tilaa ja samaisesta syystä terraario saisikin olla melko korkea. Usein noin 30 cm pystytila riittänee, enemmänkin saa toki olla. Pohjamateriaalilla ei ole kovin suurta merkitystä, sillä pohjatasossa oleskellaan hyvin vähän. Pohjaa ei kannata pitää tasaisen kosteana koska rukoilijasirkkojen ulostepapanat sekä syömäjätteet homehtuvat näyttävästi. Rukoilijasirkat juovat vesipisaroita ja terraario onkin hyvä sumuttaa kosteaksi monta kertaa viikossa. Sumutuksen yhteydessä saa kastella koko eläimen. Siitä se ei välitä, päin vastoin se alkaa juoda vettä omista raajoistaan ja samalla tulee varmistettua, että tarjottu vesi pääsee varmasti suuhun asti. Terraarion päällä on hyvä olla valaisin jo pelkästään eläimen päiväaktiivisuuden kannalta. Valaisin antaa myös tarvittavaa lämpöä päiväsaikaan, aivan kuten luonnollinen auringonpaiste. Lämpötila saa nousta lampun alla yli kolmeenkymmeneen asteeseen ja öisin normaali huonelämpö on ihan sopiva. On kuitenkin hyvä valita valaisin mikä ei kärvennä terraarion kantta, eli liian kuuma ei kuitenkaan saa olla. Terraario tulee ilmastoida hyvin. Verkkokansi hoitaa sen jo itsestään, mutta jos kansi on umpinainen saa porakone laulaa tehokkaasti. Kostea ilma ja heikko ilmanvaihto ei näille eläimille sovi. Yhteen terraarioon on hyvä laittaa vain yksi asukas. Yhteiselo päättyy usein huonosti ja heikommat tai juuri nahkansa luoneet yksilöt voivat päätyä parempiin suihin. Kiipeilevät sekä lentävät ötökät ovat näiden rukoilijoiden mieliruokaa. Kesällä sapuskan voi noutaa pihalta, mutta talvella pitää nähdä vähän enemmän vaivaa. Muutaman hoidokin takia tuskin kannattaa kasvattaa ruokaeläimiä kotona ja esimerkiksi raatokärpästen toukkia saa talvisin tavarataloista sekä kalastusliikkeistä. Niistä kuoriutuvat kärpäset ovat hittiruokaa. Myös nuoria koti ja kenttäsirkkoja voidaan käyttää, kuin myös torakoita, mutta edellämainittujen tulee kiipeillä terraariossa tai muuten ne jäävät syömättä. Pohjalta liuskarukoilija noutaa saalista vain satunnaisesti. Maahyönteisiä kuten jauhopukkeja ja niiden toukkia, jauhomatoja, voi kokeilla antaa suoraan pinseteistä, mutta niksi ei toimi välttämättä kovinkaan usein. Lähestyvät pinsetit voivat myös säikäyttää eläimen, jolloin se jähmettyy puolustusasentoon. Rautalangan päähän asetettu toukka taas toimii paremmin ja siitä rukoilija saattaa kiinnostua, varsinkin jos rautalankaa heiluttaa ilmassa. Jos saaliseläin on kohtuu suuri pärjää hoidokki sillä jopa pari viikkoa. Lentävää riistaa voi tarjota vähän useammin, noin pari kertaa viikossa. Rukoilijasirkkojen littuskainen takaruumis paisuu pallomaiseksi kun eläin on kylläinen. Tästä hoitaja näkee, että nyt ei hetkeen ruokaa tarvita. Pieni paasto voi myös enteillä nahanluontia, eikä viikon tai kahden paastostakaan kannata hermostua. Liuskarukoilijoiden lisäännyttäminen ja pienten poikasten hoito on vaativampaa puuhaa ja niksejä siihen on hyvä kerätä ulkomailta, netissä pyöriviltä kokeneilta kasvattajilta. Allekirjoittanut on muutaman lajin kanssa tätä kokeillut, mutta onnistuminen taitaa vielä vaatia vähän lisää harjoittelua.

Kuvat:

Blepharopsis mendica on hyvin koristeellinen laji. Väritys vaihtelee vihreästä turkoosiin. Aikuinen saa siipiinsä vielä kermanvalkoisia laikkuja. Lajia bongaillaan luonnosta etenkin piikkisiltä kasveilta. Kuvan yksilö on keskenkasvuinen.

Gongylus gongylodes on ulkomailla saanut nimen ”vaeltava viulu”. Ulkonäkö kertookin nimen tarinan. Kuvassa on nuori yksilö. Laji on aika suosittu maailmalla. Kävellessään se vaappuu hauskasti imitoiden tuulenvireen heiluttamaa oksaa.

Aikuinen Gongylus gongylodes, naaras. Koiraan erottaisi paljon paksummista tuntosarvista ja sama sääntö pätee hyvin monilla lajeilla.

Keskenkasvuinen Idolomantis diabolica. Siivet saatuaan tämä laji omaa huikean puolustuskeinon, nimittäin siipien sisäpuolella on uhkaavat silmäkuviot. Häirittynä se levittää siipensä ja nostaa eturaajansa korkealle ilmaan.

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm
hakan.soderholm3 ( at ) luukku.com

 

Ajatus “Liuskarukoilijasirkat (Empusidae-heimo)”:sta

  1. Hyrr, he4me4he4kkikammoisena te4mmf6inen ei kylle4 ikine4 eksyis meike4le4isen koitin, vaikka olis kuinka ”pf6rrf6inen ja ihana!”. ;fe Miun lemmikit on le4hinne4 niite4, joita muitten lemmikit sitten syf6, eli edesmennyt ke4e4pif6hamsteri, hiirulaisia, ja tulevaisuudessa toivottavasti pari rattusta. ^^

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *