Skorpionilukit (Amblypygid-lajit)

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm ’07
Päivitetty 3/2012

Lyhyesti:

Hännättömiä siimaskorpioneja tunnetaan hieman alle toistasataa lajia ja ne elävät trooppisten metsien pohjakerroksissa. Osa myös korkeammalla lahopuissa tai luolissa. Hännälliset lajit (Uropygi) taas ovat maaeläimiä ja osa elää myös kuivemmilla seuduilla. Ne kaivavat käytäviä maan alle ja tulevat öisin esiin saalista etsimään. Skorpionilukit ovat taas enemmän näkyvillä ja liikuskelevat kivillä ja puiden rungoilla. Siimaskorpionit ovat muinaisia erikoistuneita hämähäkkieläimiä, ja jotkin löydetyt fossiilit miljoonien vuosien takaa muistuttavat hyvin paljon tämän päivän lajeja. Ne ovat siis menestyksekkäästi partioineet viidakoiden pohjakerroksissa jo pitkän aikaa.

Skorpionilukki on hyvin erikoisen näköinen eläin. Sen pedipalpit ovat muuntuneet piikkisiksi kouriksi, joilla saalis nujerretaan. Etummainen jalkapari on myös muuntunut. Jalat ovat eräänlaisia tuntosiimoja ja niillä on pituutta jopa yli 15 cm. Siimat ovat erittäin herkkiä ja niillä eläin paikantaa saaliinsa. Ne soveltuvat myös yksilöiden väliseen kommunikointiin. Skorpionilukki on puhdas yöeläin ja hyvin arka sellainen. Pienikin häiriö saa sen lähtemään karkuun kotikolonsa suojiin. Se on trooppisessa terraariossa kuitenkin helppohoitoinen ja sopii myös aloittelijoille. Suurissa terraarioissa voidaan pitää useita saman lajin yksilöitä yhdessä. Lajit ovat täysin myrkyttömiä, eikä niillä ole mitään halua purra hoitajaansa, ei edes varovaisen käsittelyn yhteydessä.

Skorpionilukki voi olla syömättä pitkiäkin aikoja, jopa useita kuukausia. Kasvu on suhteellisen hidasta ja otus onkin hyvin pitkäikäinen. Joidenkin harrastajien mukaan naaras voi elää yli 10 vuotta. Koiras on myös pitkäikäinen. Skorpionilukit ovat pääsääntöisesti reviirieläimiä. Luonnossa ne valtaavat itselleen oman reviirin, mikä saattaa olla esimerkiksi maassa lahoava puupökkelö tai suuri kivi. Päivän ajaksi ne vetäytyvät piiloon johonkin väliin tai kiven/puun alle. Ne ovat ruumiinrakenteeltaan taskurapumaisia, hyvin litteitä ja mahtuvat näin ahtaisiin piilopaikkoihin. Ominaisuus on näppärä myös öisin, mikäli isompi saalistaja tulee liian lähelle. Suurissa lahopuissa sekä sademetsien luolissa on tilaa monelle skorpionilukille. Jos ruokaakin riittää, yhteiselo sujuu kunhan naapuri muistaa kunnioittaa sopivaa hajurakoa. Reviirikiistat ratkotaan tuntosiimoja heiluttamalla ja vastustajaa arvioimalla. Heikompi yksilö vetäytyy pois vahvemman tieltä. Tasavertaiset yksilöt voivat joutua turvautumaan tappeluun, mutta siinäkin häviäjä selviää yleensä ilman vammoja. Saman lajin sisarukset voivat kuitenkin olla suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, mikäli elintilaa on riittävästi kaikille.

Lajit ovat petoja ja niiden mieliruokaa ovat metsänpohjan sirkat, torakat, sekä myös lentävät hyönteiset kuten sääsket ja yöperhoset, jos niitä vain saa kiinni. Ärhäkät hyönteiset kuten muurahaiset ja ampiaiset saavat olla rauhassa. Skorpionilukit voivat paastota tarvittaessa monta kuukautta, joten sopivaa saalista on aikaa odotella. Skorpionilukki saalistaa tunnustelemalla ympäristöään eri suunnista siimojensa avulla. Se liikkuu hitaasti ja tutkii kaikki eteensä osuvat paikat. Kun sopiva saalis koskettaa jompaa kumpaa siimaa peto nostaa piikikkäät pyyntiraajansa lepoasennosta ilmaan. Seuraavaksi se näpäyttelee saalista siimoillaan, ilmeisesti tunnustellen miten suuri ja miten kaukana saalis on. Se osaa myös selvittää näpäytyksillään mihin suuntaan saalis on menossa ja loikkaa nopeasti saaliin nenän eteen, mikäli menosuunta on poispäin. Lopuksi saalis lävistetään terävillä piikeillä salamannopeasti ja sitten ruokailu voi alkaa. Toisin kuin hämähäkit, skorpionilukki ei ime saalistaan tyhjäksi, vaan murskaa sen suuosillaan kuten skorpionit.

Skorpionilukit saadaan verrattaen helposti lisääntymään vankeudessa. Kun naaraan munat alkavat kehittyä ne ilmestyvät näkyviin takaruumiin alapuolelle, läpikuultavan kalvon alle. Kun poikaset kuoriutuvat, ne kapuavat naaraan selkään turvaan kunnes on ensimmäisen nahanluonnin aika. Sen jälkeen ne itsenäistyvät ja lähtevät omille teilleen. Lajeja näkee tasaisesti silloin tällöin ulkomaisissa nettikaupoissa ja nuoret tai aikuiset maksavat yleensä noin 20-30 euroa kappale. Joskus on tarjolla poikasia vähän edullisemmin, usein noin 10-15 euroa kipaleelta. Suosituin suku lienee Damon-suku, josta D.diadema sekä D.variegatus ovat markkinoiden yleisimpiä lajeja. Ne ovat suuria ja näyttäviä, siimoineen 10-15 cm:n kokoluokkaa. Lajit ovat hyvin paljon toistensa näköisiä ja usein tarvitaan tutkijoiden apua, mikäli oman lajinsa haluaa varmuudella selvittää. Toinen hyvin suosittu suku maailmalla on Phrynus. Tämän suvun edustajat ovat usein pienempiä, noin viiden sentin mittaisia. Tässäkin suvussa on hurjia petoja, esimerkiksi P.longipes omaa pitkät ja terävät saalistuspiikit. Phrynus-lajeja on nyt pitkän odotuksen jälkeen ollut tarjolla myös meille eurooppalaisille harrastajille, ja osa lajeista on jo saatu lisääntymään terraariossa.

Terraario ja hoito :

Terraario saa olla aika suuri. Yhdelle pariskunnalla riittänee noin 40 litran pönikkä, mutta vähän suuremmalle ryhmälle tarvitaan jo noin 100 litraa vetoisuutta. Käytettyjä akvaarioita suositaan, sillä niihin saadaan helposti sopivat kosteusolot ja kosteusprosentin tulisikin olla 80-90%. Jos terraariossa on esimerkiksi paljon reikäpeltiä tai verkkokansi, saattaa tulla liian kuivaa. Eläin kyllä pärjää hieman kuivemmassakin terrassa koska on sopeutuvainen ja melko sitkeä, mutta tällainen ympäristö ei ole kovin luonnonmukainen. Pohjamateriaalina voidaan käyttää turvetta tai multaa. Terrassa tulisi olla runsaasti puuta. Se voi olla luonnosta kerättyä, vaikkapa lahoavia rungonpätkiä, tai vaihtoehtoisesti korkkia. Osa puista pitää asetella pystyyn, sillä otus luo nahkansa puupalan kääntöpuolella siitä alaspäin roikkuen. Nahanluonti vaati paljon pystytilaa. Terraan voi halutessaan laittaa myös eläviä kasveja. Valaistusta ei pidetä mitenkään pakollisena, mutta loisteputkella saadaan eläviä kasveja sekä vähän lisää lämpöä, mikä taas luo toimivaa kokonaisuutta. Tällaisessa ympäristössä skorpionilukit viihtyvät. Kun terraario on pystytetty niin muu hoito onkin melko helppoa.

Skorpionilukit syövät kenttä- ja kotisirkkoja sekä torakoita. Itselläni oli alussa ongelmia ruokinnan kanssa, mutta syy siihen oli liian pieni ja kuiva terraario. Kun naaras pääsi uuteen kosteaan terraan, niin syöminen sujui täysin ongelmitta. Ruokaa voi tarjota parin viikon välein ja mieluiten vasta myöhään illalla kun valot on sammutettu. Yksi sirkka tai torakka on sopiva kerta-annos yhdelle yksilölle. Sirkkojen ja torakoiden heiluvat tuntosarvet herättävät skorpionilukin huomion. Ruuasta kieltäytyminen voi enteillä nahanluontia. Ulkomailta tilatuilla lukeilla saattaa olla vammoja, esimerkiksi jalka tai rihma on saattanut katketa. Raajat tulevat kuitenkin takaisin seuraavassa nahanluonnissa. Vesikippoa skorpionilukki ei tarvitse. Terraa voi suihkutella silloin tällöin ja eläin tyytyy juomaan suoraan kosteasta pohjamateriaalista tai kasvien lehdiltä. Skorpionilukit pitävät lämpimästä, joten terran lämpötilaa kannattaa ylläpitää 24-28 asteessa. Lisäännyttäminen on helppoa jos terraario toimii moitteettomasti ja siellä asustaa vähintään yksi sukukypsä pariskunta. Koiras kiinnittää spermatoforejaan sinne tänne puupalojen päälle ja niitä on vaikea olla huomaamatta. Ne ovat valkoisia, kuin viiden millimetrin mittaisia korkinavaajia. Kosiomenot ja parittelu tapahtuu öiseen aikaa ja jää usein näkemättä. Naaraan munasäkki ilmestyy aika pian parittelun jälkeen, mutta kuoriutumiseen menee monta kuukautta. Poikasia voi pitää pienissä ryhmissä tai yksittäin, joskin kannibalismia esiintyy joskus.

Poikasia voi pitää karkkirasioissa tai vaikka muovituopeissa. Pohjalle voi laittaa turvetta ja jokin pystyssä oleva puunkappale tarvitaan purkissa. Näin poikasten nahanluonnit sujuvat ongelmitta. Poikaset kasvavat hitaasti ja ovat pitkään riippuvaisia pienistä ravintoeläimistä. Ne syövät banaanikärpäsiä ja pieniä torakan tai sirkanpoikasia, kunhan saalis on aina pienempi mitä saalistaja. Jos omistaa oman torakka, kärpäs tai sirkkafarmin, on poikasten hoito paljon helpompaa. Poikaspurkkeja voi välillä sumutella, mutta hyvin varovasti, sillä suuret vesipisarat ovat hukuttavia pienimmille poikasille. Poikasrasioiden pohjamateriaali on aina pidettävä kosteana runsaalla kastelulla ja näin vältetään poikasten kuoleminen kuivuuteen. Skorpionilukit ovat erikoisia ja mielenkiintoisia lemmikkieläimiä. Mikäli jaksaa panostaa sademetsätyyppiseen terraarioon, ovat nämä salaperäiset eläimet sinne juuri sopivia hoidokkeja. Poikasten hoito vaatii aikaa, ruokaeläinfarmin sekä kärsivällisyyttä, mutta samalla saattaa suuresti kiinnostua ja jäädä koukkuun näihin outoihin hämähäkkieläimiin.

Kuvat:


Damon variegatus naaras tunnustelee ympäristöään pitkillä siimoillaan. Hämmentävä valokuvaustilanne saa sen hakemaan pakoreittiä johonkin turvallisempaan paikkaan.


Suoraan edestäpäin katsottuna käy ilmi skorpionilukin littuskainen olemus.


Euphrynichus bacillifer naaras on saanut poikueen, mitä se kantaa mukanaan kunnes poikaset itsenäistyvät.


Ensimmäisen kerran nahkansa luonut poikanen on vielä haalean värinen. Nyt se on valmis jättämään emonsa.


Euphrynichus on pyydystänyt kotisirkan.


Phrynus barbadensis, kuvassa nuori yksilö.


Phrynus longipes, nuori yksilö. Poikasväri tummuu aikanaan tummanharmaaksi. Lajilla on pitkät raajat ja se liikkuu hyvin ketterästi rosoisilla pinnoilla, kuten kallioilla.

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *